Portti-Verkkolehti Näkökulmia Avoimuuteen

PHOS16: Avoimen tieteen juurilla 1/2

HelDigin (Helsinki Centre for Digital Humanities) järjestämässä seminaarissa The Philosophy and History of Open Science käsiteltiin avointa tiedettä diskurssina, liikkeenä ja käytäntönä. Tilaisuuden järjestäjät olivat saaneet paikalle erittäin kovatasoisia puhujia. Niinpä kaksipäiväisessä tapahtumassa ruodittiin avointa tiedettä todella monesta kulmasta aina tieteen historiasta ohjelmistoihin ja moderneihin yhteistyöalustoihin ja totuuden jälkeisien ajan ongelmiin. Tilaisuuden olivat järjestäneet professorit Mikko Tolonen ja Filipe da Silva (Helsingin yliopisto), dosentti Leo Lahti (Turun yliopisto) ja Viivi Lähteenoja (Helsingin yliopisto).

Koen Vermeir (Paris) esitteli avoimen tieteen isoa kuvaa lähtien Robert K. Mertonin CUDOS-normistosta (1942) ja paradigman muutoksesta. Mertonin tieteellisen kommunismin (tiede yhteisenä omaisuutena) vastakohtana oli kaupallisista tai sotilaallisista syistä salainen tiede. Puhe avoimesta tieteestä alkoi vasta 1990-luvulla ja ilmiö kasvoi nopeasti. Nykyisin avoin tiede tarkoittaa avointa jakamista. Avoin tiede on osa isompaa digitalisaation megatrendiä, osin teknologiavetoista ja digiaika tuo muutoksia tieteen käytäntöihin, kuten verkostoitumiseen ja tutkimuksen tuotosten jakamiseen. ”Tiede on ihmisten luoma käytäntö, joka voi muuttua”, Vermeir totesi.

Werner Reichmann (Konstanz) esitteli sosiologin näkemystä avoimen tieteen rakenteista ja kulttuurista. Hän sijoitti avoimen tieteen kahdelle tasolle, markkinoiden rakenteeseen ja sosiaaliseen rakenteeseen. Markkinoiden rakenteeseen kuuluvat esimerkiksi kustantajat, data, ohjelmistot sekä työvoima ja nämä voivat toimia tai olla toimimatta avoimesti. Tieteen sosiaalinen rakenne erilaisia yhteistyökuviota ja verkostoja lukuunottamatta jää usein vähemmälle huomiolle. Monissa maissa tiedeyhteisö uusintaa itseään - Saksassa akateemisten vanhempien lapset menevät yliopistoon kolme kertaa useammin kuin ei-akateemisten vanhempien lapset ja monet sosiaaliset ryhmät jäävät tiedeyhteisön ulkopuolelle. ”Tieteen sosiaalinen rakenne Saksassa on kaukana avoimesta”, totesi Reichmann. Hänen mielestä on kuitenkin helppoa tai mahdollista kehittää em. rakenteita, mutta avoin tiede episteemisena kulttuurina on yhä utopia. Vaikka tutkijat itse olisivat halukkaita muuttaa episteemistä kulttuuria avoimen tieteen suuntaan, he kohtaavat riskejä, epävarmuuksia ja vastakkaisia intressejä.

Manuela Fernández Pinto (Universidad de los Andes) puhui tieteellisen tutkimuksen yksityistymisestä ja kaupallistumisesta, joka on nopeasti paheneva ja jokseenkin ongelmallinen ja kasvava ilmiö. Yritysrahoitteinen tutkimus on tieteen yksityistämistä. Vetoomukset avoimen tieteen puolesta kohdistuvat useimmiten vain julkisrahoitteiseen tutkimukseen ja avoin tiede edistää sellaisia arvoja, jota tarvitaan toimiin kaupallisen tieteen rajoituksia vastaan. Hän puhui tiukoista tekijänoikeuslaeista ja patenteista tieteen esteinä ja julkaisusuunnittelusta, jossa lääkefirmat käyttävät haamukirjoittajia ja hankkivat tarkoitukseen sopivien OA-lehtien avulla itselleen myönteistä julkisuutta. Pinton mielestä tiede ja tutkijat eivät olisi ainoita, jotka hyötyvät avoimuudesta. Hyötyjiä olisivat kansalaiset ja kansalaistiede, mutta myös yritykset näyttäisivät hyötyvän avoimesta tieteestä, koska avoimuus avaa myös uusia bisnesmahdollisuuksia. Silti julkisrahoitteisen ja yksityisen tieteen välinen epäsuhta ei näytä edistävän avoimen tieteen liikkeen ajamia arvoja kuten läpinäkyvyyttä, saatavuutta ja demokratiaa.

Inkeri Koskinen (Helsingin yliopisto) puhui avoimuutta uhkaavasta kaupallistumisesta poikkitieteellisessä tutkimuksessa (transdisciplinary research, mode 2 research; tutkimus, jossa on mukana toimijoita tiedeyhteisön ulkopuolelta, kuten yrityksiä, kansalaisia tai aktivistiryhmiä). Tässä tutkijat yrittävät rajoja rikkomalla nostaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottaa yhteiskunnallisesti relevantimpaa tietoa ja tuoda vastauksia hankaliin kysymyksiin. Perinteinen yritysyhteistyö on tutkijoille hyvin tuttua, mutta tässä ideaalitapauksessa on kyse tieteen demokratisoinnista: keskustellaan avoimesti ongelmanmäärittelystä, avataan tutkimusprosessi tieteen ulkopuolisille ja tuotokset jaetaan kaikille. Kansalaistieteen on katsottu nostavan tieteen luotettavuutta ja kaupallistumisen on nähty uhkaavan avoimuutta. Tämä voi näkyä esim. tulosten salaamisena, negatiivisten tulosten julkaisematta jättämisenä, tutkimusprosessin ja ongelmanasettelun avoimuuden puutteena tai tutkimuksen kaventumisena yritystä kiinnostaviin kysymyksiin. Kaupallistuneen tieteen ja avoimen tieteen ideaalin välillä on vahva jännite ja Koskinen näki kaksi mahdollistaa suuntaa: 1) kaupallistuneeseen tutkimukseen tulee transdisciplinary-retoriikkaa mutta ei avoimuutta tai 2) transdisciplinary-ideaalit vaikuttavat kaupalliseen yhteistyöhön ja lisäävät avoimuutta.

Vilkasta keskustelua kahvitauolla. Tilaisuus pidettiin Helsingin ylipiston pienessä juhlasalissa.

Arto Mustajoki (Helsingin yliopisto) käsitteli avointa dataa ja uutta lähestymistapaa tutkimusetiikkaan. Perinteisesti tutkimusetiikka tarjoaa periaatteista ja sääntöjä seurattavaksi. Nämä ovat tarpeellisia, mutta eivät riittäviä. Ensi keväänä ilmestyvässä Arto ja Henriikka Mustajoen kirjassa A New Approach to Research Ethics: Using Guided Dialogue to Strengthen Research Communities esitetään uutta lähestymistapaa, jossa annetaan työkaluja tutkimuseettiseen ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon. Tässä tavassa määritellään tutkimusongelma ja sidosryhmät ja katsotaan ongelmaa kolmesta näkökulmasta: hyödyntäjän tasolta, periaatteiden tasolta ja hyveellisen tutkijan näkökulmasta. Tutkimuseettiseltä kannalta avoimessa tieteessä on paljon kiinnostavaa, kuten avoin julkaiseminen, avoin data ja osallistuminen tutkimushankkeisiin. Avoimessa julkaisemisessa on paljon eri sidosryhmiä, kuten kustantajat omine taloudellisine intresseineen ja tiedon hyödyntäjinä on suuri joukko ihmisiä. Datan puolella Arto Mustajoki sovelsi työkalua aineiston edustavuuteen ja avaamiseen liittyviin ongelmiin.

Katrien Maes (LERU) esittele Euroopan tutkimusyliopistojen (LERU) kantaa tutkimuksen integriteettiin. LERUn mielestä Euroopan on syytä jatkaa toimiaan integriteetin edistämiseksi. LERU on uskollinen avoimen tieteen kannattaja ja on halunnut mm. Europan komission kiinnittävän enemmän huomioita tutkimuksen integriteettiin.

Jennifer Rampling (Princeton) kertoi miten toistettavuus pitää historioida kuten tekstien lukeminenkin. Hän on tutkinut miten alkemistit aikoinaan haravoivat tietoa ja yrittivät toistaa kokeita muiden alkemistien ”keittokirjojen” mukaan. Alkemia oli aikoinaan melkoista salatiedettä ja toistettavuus oli luonnollisesti suuri ongelma. Rampling kävi esityksessään läpi miten nämä varhaiset kokeellisen tieteen edustajat pärjäsivät kokeiden toistamisessa käyttäen esimerkkeinä omia kokeitaan, joissa hän toisti vanhoja alkemian reseptejä nykyaikaisessa laboratoriossa.

Scott Chamberlain (rOpenSci) aloitti ohjelmistojen tärkeydestä. Valtaosa tieteellisestä tutkimuksesta olisi mahdotonta ilman softia, ja tieteellisen ohjelmankehityksen suunta on vahvasti kohti avoimia ohjelmistoja. Silti tieteessä ei juuri viitata ohjelmistoihin ja viitatuista ohjelmistoistakin vain viidennes on avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Chamberlain puhui kulttuurisesta törmäyksestä, jossa vastakkain ovat avoimen koodin ohjelmistot ja vanha akateeminen kulttuuri, jossa ajatellaan tutkimuksen löydöksien olevan olemassa, vaikka ohjelmistojen toimintaa ei voi tutkia ja ohjelmistojen kehittäjät lasketaan kuuluvaksi tutkimuksen tukihenkilöiksi. Kuitenkin julkisen sektorin rahoittajat haluavat uusia tuotoksia, jotka usein ovat ohjelmistoja, ja Chamberlain näki avoimuuden nostavan tieteellisten ohjelmistojen asemaa ja arvostusta osana tiedettä.

PHOS16:n esitysten videotallenteet ovat katsottavissa tapahtuman sivulla.

PHOS16: Avoimen tieteen juurilla 2/2

CC 4.0 BY

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 kansainvälinen -lisenssillä