Portti-Verkkolehti Näkökulmia Avoimuuteen

Beyond Open Access -työpaja Mindtrekissä

Avoin tiede ja tutkimus –hanke ja Open Knowledge Finland toteuttivat yhteistyössä Beyond Open Access –työpajasarjan Academic Mindtrek 2015 -konferenssissa Tampereella 25.9. Konferenssi oli osa Mindtrek Openmind 2015 –tapahtumaa, joka on vuodesta 1997 järjestetty, kansainvälinen avoimen lähdekoodin, avoimen datan ja avoimen sisällön tulevaisuuteen keskittyvä foorumi.

Beyond Open Access –sarjassa käsiteltiin tieteen ja tutkimuksen avoimuutta tutkimustulosten avointa julkaisua laajemmasta näkökulmasta yhteensä neljässä sessiossa. Aamupäivällä tutkijatohtori Markus Miettinen kertoi kokemuksiaan tutkimuksen tekemistä kollaboratiivisesti blogialustalla. NMR Lipids -blogissa tehtyyn työhön on parin vuoden aikana osallistunut 27 henkilöä. Blogi on lisäksi kerännyt 28000 sivulatausta, 21 pidempää tieteellistä kirjoitusta ja yhteensä yli 350 kommenttia. Ensimmäinen blogiin perustuva tieteellinen artikkeli on arvioinnissa, ja toinen valmisteilla.

ATT –hanke ja OKF toteuttivat yhteistyössä Beyond Open Access –työpajasarjan Academic Mindtrek 2015 -konferenssissa Tampereella 25.9.2015.

Palvelupäällikkö Anne Lehto Tampereen yliopiston kirjastosta kertoi akateemisen meritoitumisen ja tieteellisen vaikuttavuuden uusista tuulista. Perinteisten vaikuttavuuskertoimen (IF) ja h-indeksin rinnalle on nousemassa uusia mittareita, joilla voidaan arvioida tutkimustulosten leviämistä.

Tutkijatohtori Leo Lahti kertoi avoimesta vertaisarvioinnista ja sen eduista verrattuna perinteiseen, nykyisin käytössä olevaan anonyymiin vertaisarviointiin. Tohtoriopiskelija Heidi Laine puhui tutkimusetiikan ja avoimen tieteen suhteesta, ja aamupäivän sessio päättyi avoimeen paneelikeskusteluun.

Iltapäivän avasi koordinaattori Jenni Hyppölä, joka esitteli Avoin tiede ja tutkimus –hanketta ja sen tutkijoille tarjoamia palveluita. Tutkijatohtori Samuli Ollila syvensi Markus Miettisen aiempaa esitystä kertomalla tarkemmin blogimuotoisesta tutkimusyhteistyöstä NMR Lipids -blogin puitteissa. Leo Lahti kertoi sosiaalisesta koodaamisesta ja avoimen tieteen noususta oman tutkimuksensa viitekehyksessä.

Päivä päättyi keskusteluun tutkijoille tarjolla olevista avoimutta tukevista palveluista ja työkaluista. Keskustelua herättivät etenkin työnjako kotimaisten ja ulkomaisten palveluiden välillä ja palvelujen pysyvyys. Tutkijan näkökulmasta nykyisen tarjonnan lisäksi tarvetta olisi etenkin avointa tutkimusta tukeville projektinhallintatyökalulle. Palvelujen tulisi myös olla helppokäyttöisiä ja mieluiten maksuttomia, jotta rajalliset resurssit voitaisiin keskittää itse tutkimuksen tekemiseen.

Päivän esitykset ovat katsottavissa Infocrea Oy:n tuottamina tallenteina. Suoratoistossa käytetyn kaistavarmennetun 4G-yhteyden tarjosi CloudStreet Oy.

CC 4.0 BY
CC 4.0 BY

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 kansainvälinen -lisenssillä