Mildred-hanke käynnistyi

Tutkimusdatainfrastruktuurin päivitysprojekti MILDRED käynnistettiin vapun alla kick off -tilaisuudessa. Hankkeessa tuotetaan palveluita ja välineitä datan hallinnan, datan käytön ja käsittelyn, löydettävyyden ja jakamisen sekä tallentamiseen tueksi. Kick offissa keskusteltiin niin avoimen tieteen tekemisestä kuin yliopiston siihen tarjoamista tukitoimistakin.

Strategista ja suunnitelmallista avoimuutta

Kick off –tilaisuuden avasi vararehtori Keijo Hämäläinen. Hämäläinen totesi, että juuri nyt on usealla tieteenalalla käynnissä paradigman muutos, missä datalla ja datan avaamisella on merkittävä rooli. Hän korosti, että avoin tiede on keskeinen osa yliopiston uutta strategiaa. Yliopisto tukee avoimen tieteen ja datanhallintaan liittyvien palveluiden kehittämistä keskitetyin investoinnein vaikeista ajoista huolimatta.

Helsingin yliopiston vararehtori Keijo Hämäläinen



Opetus- ja kulttuuriministeriön Avoin tiede ja tutkimus –hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström totesi, että avoimen tieteen tehtävän on tieteen vahvistaminen vaikuttavuuden ja läpinäkyvyyden lisäämisen kautta. Helsingin yliopisto on avoimen tieteen edelläkävijä Suomessa. Forsström kiitti yliopiston tavoitteita kehittää toimintaansa edelleen ja onnitteli MILDREDiä projektin syntymäpäivänä.

Professori Mikko Tolonen nykykielten laitokselta ja vastuullinen tutkija Minna Ruckenstein kuluttajatutkimuskeskuksesta keskustelivat siitä, millaisia työkaluja humanististen tieteiden tutkijat tarvitsevat datan hallintaan. Yksi keskeinen esille noussut asia oli ympäristö, jossa erilaisilla taidoilla ja osaamisella varustetut ihmiset voivat tehdä yhteistyötä keskenään.

Professori Mikko Tolonen, MILDRED-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

Projektijohtaja Ari Asmi (Integrated Carbon Observation System Research Infrastructure, ICOS) kertoi, miksi hänestä avoin tiede on tärkeää. Asmin mukaan faktoihin perustuvaa päätöksentekoa tarvitaan enemmän. Tiede ilman julkaistua dataa on vain hypoteeseja ilman tukea.

MILDRED projekteina

Hankkeessa on yhteensä 5 projektia:

1) Tutkimuksen datan palveluiden hankinnan digitalisaatio
2) Datapalvelu ja tallennuspalvelu
3) Julkaisupalvelu ja metadatapalvelu
4) Tallennuskapasiteetti ja varmuuskopiointi, sekä
5) DMPTuuli:n käyttöönotto HY:ssa.

Kaikki projektit ovat yliopiston tutkimuksen toimialan, tietotekniikkakeskuksen
ja Helsingin yliopiston kirjaston yhteisprojekteja.

Kickoffissa hankkeen osaprojektit esiteltiin open space -sessiossa, jossa osallistujat esittivät runsaan määrän erilaisia toiveita, kysymyksiä ja näkemyksiä, joita projektit ryhtyvät analysoimaan. Lisäksi tilaisuudessa esitelsiin lyhyesti datanhallinnan suunnittelutyökalua, DMPTuulia sekä Datatuki-verkostoa,joka tarjoaa tutkijoille ja tutkimusryhmille tukea, ohjeita ja koulutusta tutkimusdatan hallintaan.

MILDRED-hankkeen löytää

  • Blogista;
  • Twitterissä; @ProjectMildred
  • Yammerista tililtä Mildred
  • Palveluosoitteesta project-mildred@helsinki.fi, joka vastaa mahdollisiin ja mahdollisesti myös mahdottomiin kysymyksiin ja ideoihin.
CC 4.0 BY

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 kansainvälinen -lisenssillä